LinkedIn

Onko LinkedInistä hyötyä, jos ei ole itse työnhaussa?

Miten asiantuntijat ja asiantuntijaorganisaatiot voivat käyttää LinkedIniä?

Johanna selvittää keväällä 2018 miten suomalaiset käyttävät LinkedIniä. Lue lisää!

Siinä missä Facebook on Suomen suosituin some-palvelu, jolla pidetään yhteyttä etupäässä kavereihin, LinkedIn on vastaavanlainen verkostoitumispalvelu työkavereille keskusteluryhmineen, kontakteineen ja statuspäivityksineen. Palveluna se on Facebookia pari vuotta vanhempi, ja suomalaiset olivat amerikkalaisten jälkeen innokkaimpia ottamaan sitä käyttöön 2000-luvun alussa (näin minulle kertoi kontaktini, joka oli ensimmäisen 70 000 käyttäjän joukossa, minä liityin mukaan vasta vuonna 2007, jolloin käyttäjiä oli jo yli 16 miljoonaa (tarkka järjestysnumeroni on 16 119 220, omasi löydät profiilisi url-osoitteesta).

Nykyään palvelu kuuluu Suomessa suosituimpien sosiaalisen median palveluiden joukkoon. Globaalia käyttäjämäärää Facebookiin verrattuna pienentää se, että erilaisilla kielialueilla on omia kilpailevia ammatillisia verkostopalveluita, kuten esimerkiksi Xing saksankielisillä alueilla ja Viadeo ranskankielisillä alueilla.  Amerikkalainen Plaxo sen sijaan on jäänyt lähinnä osoitekirjaksi. Myös Facebook haluaa korostaa ammattillisen verkostoitumisen puolia ja tiedän paljon ihmisiä, jotka käyttävät Facebookia vain töihinsä.

Useimmilla aloilla Suomessa LinkedIn on kuitenkin paras tapa

  • ylläpitää virtuaalista ansioluetteloa ja rakentaa ammatillista brändiä
  • verkostoitua ja etsiä yhteistyökumppaneita
  • etsiä töitä ja työntekijöitä
  • käydä ammatillisia keskusteluja

arkku_laatta_linkedin

Piilotettu aarre kouluttaa työnhakijoille ja organisaatioasiakkailleen LinkedInin käyttöä luennoin ja työkalukoulutuksin

Niistä selviää mm.

  • millaisia eri ominaisuuksia palvelusta löytyy ja miten niitä kannattaa käyttää
  • mitä eroa on henkilökohtaisella profiililla ja yritysprofiililla
  • mihin eri tarkoituksiin LinkedIn-ryhmiä on käytetty
  • miten myyjät saavat enemmän irti palvelusta
  • ja mitä hyötyä LinkedIn:istä on rekrytoitaville ja muille ammatillista profiilia rakentaville

LinkedIn verkostoitumisen tukena