Juhlitaan sitten etänä!

Tämä kolumni on julkaistu Suur-Jyväskylän Lehdessä 25.11.2020.

Yllätin vastikään itseni ja lähipiirini järjestämällä etäjuhlat kymmenvuotiaalle yritykselleni. Korona-aikanahan juhlia ei juuri ole, mutta ei niitä ole yritykselläni ollut ennenkään. Niiden sijaan olen koordinoinut someammattilaisille suunnattua seminaaria. Tammikuun lopussa jo 10. kertaa järjestettävä CMAD-tapahtuma on ollut yksinyrittäjälle iso ponnistus.

Vuosikymmenen täyttyminen yrittäjänä pisti kuitenkin miettimään. Se on pitkä aika ihmiselle, joka ei koskaan haaveillut yrittäjyydestä, ihmiselle, joka rakasti ison työnantajan mukanaan tuomia etuja: säännöllistä palkkapäivää, työterveyttä, it-tukea, koulutus- ja harrastusmahdollisuuksia, lomia, kansainvälistä työympäristöä ja mukavia työkavereita. Ja mahtavia juhlia, jotka saattoivat olla kuin kesäfestarit juontajineen ja tähtiesiintyjineen. Nokia piti omistaan huolta!

Työni sometyökalujen parissa alkoi jo Nokialla, mutta yrittäjänä olen luonut itse oman toimintaympäristöni. Yritykseni nimi, Piilotettu aarre, on muisto Hidden treasure -blogista, johon keräsin timanttisia somevinkkejä nokialaisille. Nimellä viittasin merirosvoihin, jotka haluavat löytää muiden piilottamia aarteita. Merirosvot ovat yhä osa yritykseni viestintää.

Siksi yritysjuhlani olivat iltabileet, joihin pukeuduttiin merirosvoiksi. Posetiivari Markku Savijärven esityksen jälkeen osallistujat esittelivät itsensä, sitten ääneen pääsi kahdeksan asiantuntijaa, joiden viisiminuuttiset esitykset kertoivat muun muassa tulevaisuudesta, markkinoinnista ja somesta. Talletin juhlissa lausutut kauniit sanat visusti mieleeni, sillä juhlissa konkretisoitui se, että vaikka olen yksinyrittäjä, en suinkaan yritä yksin.

Juhlien suurin yllätys minulle olikin niiden lämmin tunnelma. Olipas hauskat juhlat, kiittelivät jälkikäteen myös vieraat. Miten tämä onnistui, kun suurin osa ihmisistä oli toisilleen entuudestaan vieraita? Osa tunnelmasta rakentui etkoilla, joissa vaihdoimme esiintyjien kanssa ajatuksia tekniikkaharjoittelun ohessa. Varsinaisissa juhlissa pukukilpailu taas rikkoi heti jään: kuka muka voi vakavalla naamalla katsella etäpalavereista tutussa työkalussa stormtrooperia tai joukkoa iloisia rosvoja? Suurin tekijä oli kuitenkin ihmisten tarve kohtaamisiin ja juhliin.

Kannustan sinuakin järjestämään etäjuhlat piristämään vuoden pimeintä aikaa. Mieti teema, joka virittää juhlatunnelmaan. Etsi vaikka resepti, joka toteutetaan ennen juhlia. Joulujuhlissa voisi olla soittoa, laulua, runoja ja tarinoita. Harrastuskaverini voisivat innostua mysteeriaskartelusta, johon varataan tarvikkeet tietämättä, mitä niistä syntyy. Kaveriporukassa voisi arvuutella muiden tärkeimpiä biisejä tai kerätä rahat suosikkiesiintyjän yksityiskeikalle. Aina on aihetta juhlaan, mutta erityisesti tänä vuonna!

Heräsikö ajatuksia? Lue lisää