Lisää mukavia asiantuntijoita someen!
Kolumni on julkaistu Suur-Jyväskylän Lehdessä 26.2.2020.
Järjestimme viime kuussa someammattilaisille suunnatun CMADFI-tapahtuman jo yhdeksännen kerran. Pari sataa alan ammattilaista Helsingin yliopiston Tiedekulmaan keränneen päivän tarkoitus oli herättää uusia ajatuksia. Tällä kertaa hyödynsimme joukkojen viisautta uudella tavalla: suomalaisen Innoduel-palvelun avulla keräsimme heiltä kiteytykset päivän esityksistä. Tämän kolumnin kokosinkin etupäässä anonyymien osallistujien esittämistä ajatuksista.
Ennen kuin tekee mitään, kannattaa oikeasti miettiä, miksi, mitä ja kenelle tekee. Se ratkaisee tosi paljon. Myös seuranta on olennaista!
Somessa tarvitaan siis strategia ja sen edistymistä pitää seurata, eihän sitä muuten tiedä, edetäänkö oikeaan suuntaan. Esimerkiksi
sillä ei ole väliä, kuinka monelle omat viestit näkyvät, jos ne eivät näy omalle kohderyhmälle.
’Mutta uskalla kokeilla, kaikkea ei tarvitse suunnitella tarkasti etukäteen’, sillä heittäytymisten avulla voidaan löytää kultasuoni. Näin kävi esimerkiksi Verohallinnolle, joka hyödynsi Instagram-stooreissaan panhuilumusiikkia ja villiinnytti yleisönsäkin tuottamaan ihanan kamalia sisältöjä. Mutta
ei voi tarttua hetkeen, jos koko viikko on palavereja kahdeksasta neljään,
vinkkasi Verohallinnon Nanna Jussila.
’Aktivismi synnyttää uudenlaisia yhteisöjä’, joita kiinnostaa vaikka kierrätys, vanhat tavarat ja kaupunkikulttuuri (Siivouspäivä), oikeat kohtaamiset omassa naapurustossa (Nappi Naapuri) tai asuminen yhtä aikaa sekä kaupungissa että maaseudulla (Citymaalaiset). Mesenaatin Pauliina Seppälän aloittamat yhteisöt ovat monelle tuttuja. Hän on yrittänyt edistää myös kymmeniä muita ideoita, mutta ilmiö tai ’yhteisö ei synny ylhäältä käsin’, vaan tarvitaan riittävän iso paine, joka saa ihmiset toimimaan.
Somekuplia kritisoidaan usein, mutta puheviestinnän professori Pekka Isotaluksen mukaan
olimme vielä enemmän kuplassa silloin, kun tapasimme ihmisiä vain kahvipöydässä.
Kokemusasiantuntijoiden joukkoon kaivataan kuitenkin yhä enemmän oikeita asiantuntijoita, jotka jakavat luotettavaa tietoa, mutta ovat samalla myös samaistuttavia, kertoi tutkija Salla-Maaria Laaksonen. Ihmisiä kiinnostavat somessakin ihmiset, muistutti myös tiedetubettaja Ville “Viljamitz” Mäkipelto.
Isotalus viittasi Helsingin Sanomien artikkeliin siitä, että ”mukavuus on uusi musta”. Osallistujat toivottivat mukavuustrendin sankoin joukoin tervetulleeksi. On tärkeää lisätä ‘ihmisten keskinäistä ymmärrystä ja sujuvaa kommunikaatiota’. Kaikkien kannattaisi panostaa vuorovaikutukseen ja miettiä:
miten olla mukava myös vaikeissa tilanteissa?
Saimme tapahtumasta hyvän tavoitteen: kohti ‘parempaa, mukavampaa vuorovaikutusta ja verkostoitumista yli kuplan!’
Kokeilin uutta: kirjoitin Suur-Jyväskylän Lehden kolumnin hyödyntämällä #cmadfi-osallistujien @Innoduel-kiteytyksiä. Joukkojen viisaus hyötykäyttöön – kirjoitusprosessi oli vähän tavallista nopeampaa. Isona apuna oli myös @eijakalliala’n bloggaus :). https://t.co/APaFKiGB8b pic.twitter.com/Nx6amzhZeT
— Johanna Janhonen (@jjanhone) February 24, 2020
minne menemme?
— Eija Kalliala (@eijakalliala) February 17, 2020
yhteisömanageri
suuntaa tulevaan
kuuntele, auta
tiivistä, jaa, kokeile
ja seuraa dataa
somessa voittoon
verta, hikeä, dataa
herätä tunteet
Linda tiivistää
päivän annin hienosti
livepiirroksinhttps://t.co/0guZCpHyej#cmadfi #viestintä #somefi pic.twitter.com/siqCAATtav
190 #cmadfi-koostetta, jotka osallistujat tuottivat Innodueliin:https://t.co/NKdZbsVOrL
— Johanna Janhonen (@jjanhone) February 23, 2020