Tavattaisiinko tapahtuman tauolla?

Tämä kolumni on julkaistu Suur-Jyväskylän Lehdessä tammikuussa 2023.

Järjestin viime viikolla jo 12. yhteisö- ja somemanagereille suunnatun CMADFI-tapahtuman. Se on saanut nimensä Amerikassa keksitystä teemapäivästä, joka arvostaa yhteisömanagereiden (community manager) työtä. Tuotan tapahtuman yhteisöllisesti, mikä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että tapahtuman teemat ideoidaan ja valitaan yhdessä.

Koronan vuoksi kaksi edellistä tapahtumaa järjestettiin webinaareina. Tauon aikana useat osallistujat kertoivat kaipaavansa livetapahtumaa, ja siksi olinkin vähän yllättynyt, kun yli 400 osallistujaa halusi tälläkin kertaa osallistua etänä. Livetapahtumaan osallistui vain 70 henkilöä, kun aikaisemmin meitä oli suurimmillaan 350 ja pienimpinäkin vuosina 150.

Viime vuodet ovat opettaneet, miten kätevää tapahtumiin on osallistua etänä. Mutta olemmeko tajunneet, että webinaarissa istuessamme olemme ikään kuin kolmessa tapahtumassa samanaikaisesti? Webinaarin lisäksi touhuilemme omiamme, vastaamme puhelimeen ja viesteihin ja eksymme ehkä lukemaan välillä uutisiakin. Sen lisäksi meidän ympärillämme tapahtuu: näemme mitä muut ihmiset puuhailevat ja juttelemme ehkä heidänkin kanssaan.

Eräs esiintyjä kertoikin hämmästyneensä siitä, miten hiljaa CMAD-yleisö esityksiä kuunteli. Kun on siirtynyt tapahtumapaikalle saa luvan kanssa uppoutua päivän teemaan. Tästä kertonee myös se, että paikan päälle ilmoittautuneista tulonsa perui vain muutama, kun taas etäosallistujista lähes kolmannes jätti tulematta. Ehkä heille tuli kiireisiä työtehtäviä, osa ehkä unohti. Nykyään ihmisiä houkutellaan ilmoittautumaan webinaareihin, joihin he eivät edes voi osallistua lupaamalla heille linkki tallenteeseen. Luultavasti he eivät ehdi koskaan katsoa tallennettakaan.

Minulle parasta livetapahtumassa olivat kohtaamiset, näin vanhoja tuttuja ja tutustuin myös uusiin ihmisiin. Yksinyrittäjälle se on tärkeää, mutta myös muut paikalla olijat kertoivat kokemastaan vertaistuesta, inspiraatiosta ja voimaantumisesta. Eräässä palautteessa kerrottiin, ettei esityksissä ollut juurikaan uutta tietoa, mutta muiden kanssa keskustellessa oppi paljon.

Usein tauot ovatkin tapahtumien parasta antia. Webinaareissa ei jonoteta ruokaa tai vessaan, eikä satunnaisia kohtaamisia synny. CMADin riemastuttavin hetki taisi tapahtua jonossa, jossa Zoom-haastattelua odottanut kaksikko tajusi tuntevansa toisensa vuosikymmenten takaa. Sinäkö se oot!

Rohkaisen siis sinua: anna sattumalle mahdollisuus ja tapaa ihmisiä livenä.

Heräsikö ajatuksia? Lue lisää