Wikimaniaa verkossa

Tämä kolumni on julkaistu Suur-Jyväskylän Lehdessä elokuussa 2021.

Wikimedistit tuottavat sisältöjä Wikipediaan ja muihin yhdysvaltalaisen Wikimedia-säätiön mahdollistamiin projekteihin, esimerkiksi oppikirjoja Wikikirjastoon, matkaoppaita Wikimatkoihin ja valokuvia ja videoita Wikimedia Commonsiin. Kymmenien projektien joukosta löytyy myös Wikiopisto, -sanakirja, -uutiset ja -sitaatit. Eri projektien aktiivit kohtaavat vuosittain Wikimania-konferenssissa, johon osallistuin reilu viikko sitten neljättä kertaa.

Edellinen tapahtuma järjestettiin elokuussa 2019 Tukholmassa, mutta sen seuraaja, Bangkokin tapahtuma peruuntui koronan vuoksi. Kahden vuoden tauon jälkeen Wikimania järjestettiin ensimmäistä kertaa kokonaan etänä. Viisipäiväisessä tapahtumassa oli monia hyviä puolia: kenenkään ei tarvinnut matkustaa (tai maksaa matkoista, viisumeista tai osallistumisesta) eikä kärsiä jetlagista. Mukaan pääsi, jos omisti nettiyhteyden ja jonkin älylaitteen ja sellaisethan kaikilta wikimedisteiltä jo löytyvätkin. Tasa-arvoa lisäsi sekin, että useat sessiot tulkattiin reaaliajassa tärkeimmille kielille. Tällä kertaa emme kuitenkaan törmänneet toisiimme käytävillä tai jutelleet yhteisillä retkillä tai iltariennoissa – keskustelut käytiin somessa, chateissa ja videopalavereissa.

Kynnys jutella videon kautta tuntui olevan suurin, mutta lauantai-iltana minua onnisti. Löysin pienen porukan, jonka kanssa vaihdoimme ajatuksia parin tunnin ajan. Puhuimme Wikimaniasta, Wikipediasta, kapselipukeutumisesta ja eräästä entisestä saaresta. Vakavampia aiheitamme olivat korona, ilmastonmuutos, Keski-Euroopan kaupungit, jotka nostavat kilvan jokirannan patoja, jolloin ylimääräiset vedet päätyvät naapurikaupunkien riesaksi ja se, että saksalaisen wikimedistin koti oli luultavasti hävinnyt tulvissa. Pahimmalta kuitenkin tuntui, kun porukan hiljaisin kertoi hongkongilaisesta tutustaan, joka oli uhattu ilmiantaa kansalliselle turvallisuuspoliisille Wikipedia-kirjoitustensa vuoksi.

Sunnuntaina Deryck Chanin esitys avasi lisää Hongkongin, mutta myös Euroopan tilannetta. Wikipedia-päivitykset perustuvat yleensä luotettaviin medialähteisiin ja vallitseva politiikka vaikuttaa siihen, mitä pidetään luotettavana. Kesäkuussa poliisi ratsasi hongkongilaisen demokratialiikkeen tärkeimmän sanomalehden Apple Dailyn toimiston ja takavarikoi sen omaisuuden. Lehden viimeinen numero ilmestyi viikkoa myöhemmin ja sittemmin myös lehden mittava nettiarkisto katosi. Lehdistön sensurointi vaikuttaa myös Wikipedia-sisältöihinkin: luotettavien lähteiden puuttuessa tietyt asiat jäävät yksinkertaisesti kertomatta. Niin medialla kuin wikimedisteilläkin on iso valta ja vastuu siitä, mistä asioista sisältöjä tuotetaan.

Heräsikö ajatuksia? Lue lisää